Retkeily koiran kanssa

Mikäpä sen mukavampaa kuin lähteä koiran kanssa retkelle. Maistuvien eväiden kanssa retkeilyn onnistuminen on taattu — kaikkien retkeilijöiden kannalta.

Jos innostuu retkeilystä enemmänkin ja koirakin viihtyy luonnossa (miksei viihtyisi), voi harkita luonnossa yöpymistä.

Yön yli retkelle voi varustautua esimerkiksi teltan kanssa. Kalleimmat ja herkimmät teltat kannattaa ehkä säästää omille retkille, mutta esimerkiksi edullinen yhden hengen teltta voi riittää pienemmän koiran kanssa mainiosti.

Jos koira on levoton ja reagoi herkästi esimerkiksi ääniin, voi teltan lattian suojata peitteellä. Toisaalta, jos teltassa on iso eteinen, voi koira oleskella ja nukkua siellä. Joka tapauksessa koiralle kannattaa ottaa mukaan pediksi esimerkiksi viltti.

Ennen retkelle lähtöä on syytä tarkistaa retkikohteen säännöt koskien koiria. Koiran kiinni pitäminen on toki suositeltavaa, vaikka sitä ei retkikohteen säännöissä erikseen kiellettäisikään. Kun koira on kiinni ja näkyvillä, retkellä on helppo seurata, että koira ei pääse esimerkiksi syömään mitään myrkyllistä, eikä se joudu tekemisiin muiden eläinten kanssa.

Retkelle koiran kanssa kannattaa varustautua hyvillä eväillä. Vettäkään ei kannata unohtaa ja puhtaan juomaveden mukaan ottaminen on järkevää. Jonkinlainen juomakuppi helpottaa koiran juottamista kummasti. Erityisesti helteellä vettä on oltava mukana tarpeeksi, niin omistajalle kuin koiralle.

Käytämme evästeitä (cookies) parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jatkamalla sivujen selailua muuttamatta asetuksiasi, sallit evästeiden käytön. Lue lisää Sulje