Koiran koulutus

Alevahti.fi

Koiran koulutus vie aikaa. Ensimmäiset käskyt ovat yleensä istu, paikka, ei ja tänne. Istumaan käskeminen on monille se ensimmäinen koulutettava asia ja siitä onkin hyvä lähteä liikkeelle. Koiran koulutus vaatii kärsivällisyyttä ja siihen tulisi käyttää aikaa noin 30 minuuttia päivittäin.

Koiran koulutus tulee aloittaa heti pentuna, kun koira tulee taloon. Vanhankin koiran voi saada oppimaan uusia asioita, mutta se on huomattavasti työläämpää. Koiran koulutus vaatii tietoa, taitoa ja rutkasti kärsivällisyyttä. Parhaimmat esimerkit perusteellisesti koulutetuista koirista ovat pelastuskoira, opaskoira ja poliisikoira.

Koiran koulutuksessa onnistuminen palkitsee hyvin käyttäytyvällä ja mukavalla koiralla, jonka kanssa eläminen on miellyttävää. Koiratkin ovat kuitenkin joskus oikukkaita, kuten ihmisetkin, eikä tietylle käytökselle ole helppo löytää tiettyä yksittäistä syytä. Ole kärsivällinen ja sitkeä, niin tulet varmasti palkituksi mitä miellyttävimmällä lemmikillä ja elämänkumppanilla.

Järjestelmällinen käytöksen opettaminen vaatii paljon toistoja erilaisissa ympäristöissä ja häiriöissä. Ei siis riitä, että koira tottelee käskyjä tutussa ja turvallisessa ympäristössä, vaan samat käskyt on toimittava myös muissa ympäristöissä.

Koira oppii palkitsemalla

Koiran palkitseminen on oleellinen osa koiran koulutusta. Koulutuksen alkutaipaleella koiraa palkitaan yleensä pienillä herkuilla — vaikkapa raksuilla.

Kun koira tekee jonkin asian halutulla tavalla, palkitaan sitä onnistuneesta suorituksesta. Näin koira ymmärtää ja oppii, että toimi tilanteessa oikein ja vähitellen oppii vakiinnuttamaan toiminnan koulutetulle tavalle. Raksuilla palkitsemista ei kuitenkaan tule jatkaa liian pitkään.

Hyödyllisiä vinkkejä koiran koulutukseen

Koiran koulutukseen voi hakea vinkkejä ja koulutusta paikallisten koirakerhojen järjestämiltä kursseilta. Kannattaa seurata esimerkiksi paikallislehtien ilmoituksia ja kysellä tutuilta koiraharrastajilta. Monet 4H-kerhot järjestävät myös koiran koulutukseen ja hoitoon liittyviä kerhoja.

Seuraavassa muutamia vinkkejä onnistuneeseen koulutukseen:

  1. Palkitse koirasi onnistumisista
  2. Ole kärsivällinen
  3. Tutustu koiran koulutusta käsitteliviin opuksiin, niitä löydät vaikkapa kirjastosta
  4. Ole johdonmukainen käskyissäsi, niin et aiheuta koiralle hämmennystä
  5. Ota huomioon rodun erityspiirteet — jotkut rodut oppivat nopeasti, toiset hitaasti
  6. Nauti sitkeän työsi tuloksista!

Ongelmakoira?

Joskus koirat käyttäytyvät, eikä koulutuskaan auta käyttäytymiseen. Tällöin kannattaa ottaa yhteyttä koiran koulutuksen ammattilaiseen, joka osaa analysoida koiran käytöstä ja parhaassa tapauksessa ratkaista ongelmat ammattitaidollaan.

Leluista apua koulutukseen?

Koiran koulutukseen on suunniteltu erilaisia leluja ja pelejä. Parhaimmillaan ne voivat olla todella hyödyllisiä, mutta kannattaa ennen ostamista tutkia tuotteen hyödyllisyyttä vaikkapa netistä. Keskustelupalstoilta löydät varmasti asiantuntevia vinkkejä koiran koulutukseen tarkoitetuista tuotteista.

Ei kommentteja