Koiran takki

Alevahti.fi

Koiran takki lämmittää koiraa kylmillä ilmoilla samoin kuin meitä ihmisiäkin. Se, tarvitseeko koirasi takkia, eli manttelia, riippuu monesta seikasta. Lyhytkarvainen koira tarvitsee tietysti enemmän lämmikettä kuin tuuheaturkkinen koira. Koiran takista voi olla suojaa niin sadetta kuin kylmyyttä vastaan.

Kevään ja syksyn sateella ohuempi takki voi suojata koirasi turkkia kastumasta litimäräksi. Paluu kävelyltä takaisin kotiin on huomattavasti mukavampaa, kun koiran koko turkkia ei tarvitse kuivata. Erityisesti syksyn sateilla on tärkeää takin vedenpitävyys. Usein takissa käytetylle kankaalle on annettu vesipilariarvo. Se kertoo kuinka hyvin takki pitää vettä. Mitä korkeampi vesipilariarvo on, sitä paremmin koiran takki kestää sadetta.

Koiran takkeja on markkinoilla yhä enemmän ja valikoima on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Takkeja löytyy niin pienille kuin isoille koirille. Paksuuksia on erilaisia sopien eri vuodenajoille ja erilaisiin olosuhteisiin — sadetakeista talvitakkeihin. Väreissäkin löytyy valinnanvaraa vaativammallekin koiralle. Takeissa on myös muita eroja, kuten takin suojaavuus esimerkiksi kauluksen ja helmojen osalta.

Suosittuja koiran takkien valmistajia ovat esimerkiksi:

  • Hurtta
  • Rukka
  • Feel Active

Kuten muutkin koirantarvikkeet ja koiran vaatteet, myös koiran takki kannattaa hankkia asiantuntevasta kaupasta. Laaja valikoima koiran takkeja on esimerkiksi seuraavissa kaupoissa:

  • Musti ja Mirri
  • Zooplus
  • Peten Koiratarvike

Koiran takin voi tietysti tilata myös netistä. Tällöin on toki tiedettävä oikea koko halutusta takista. Huolellisesti mittaamalla oikea koko löytyy varmasti. Onneksi netistä tilatessa palautukset toimivat hyvin, jos koko ei olekaan oikea tai takki ei jostain syystä olekaan koiralle mieleinen.

Ei kommentteja